LIIKKUMISEN RISKEISTÄ JÄRJESTELMÄRISKEIHIN

Liikkuminen kuuluu ihmisen normaaleihin elintoimintoihin. Aluksi liikkuminen tapahtui luonnossa luonnollisia kulkureittejä käyttäen maastoa, ja vesillä veden virtausta ja tuulta hyväksi käyttäen. Vähitellen alkoi syntyä polkuja ja alkeellisia ajoneuvoja, kuten veneitä ja eläinten vetämiä vaunuja.

Liikkumisen lisääntyessä alkoi maalle rakentua vähitellen vilkkaammin käytettyjä liikenneväyliä, poluista syntyi kärryteitä. Vesireittejä varten laadittiin merikarttoja ja rannoille rakennettiin erilaisia maamerkkejä ja pimeällä valoa näyttäviä majakoita. Voidaan puhua jo järjestetystä liikenteestä. Liikenteen muuttuessa sääntöjä ja ohjausta vaativaksi instituutioksi sitä on alettu nimittää liikennejärjestelmäksi. Liikkumisen ja liikenteen kehitys on muuttanut myös siihen liittyviä riskejä. Yksittäinen polulla kulkija saattoi kompastua puun juureen, jolloin yleensä selvisi mustelmilla. Nykyajan liikenteessä vahingot ja vammat toteutuessaan ovat huomattavasti vakavampia.

Nollavisioajattelun mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kukaan liikennesääntöjä noudattava kuole tai vakavasti loukkaannu tieliikenteessä. Elokuussa tapahtuneet kaksi jalankulkijan kuolemaan johtanutta suojatieonnettomuutta herättivät julkisessa sanassa ihmetystä, eikö liikennevalojen toimintaa voida nykyisellä tietokoneiden valtakaudella suunnitella niin, ettei jalankulkijalle ja oikealle kääntyville ajoneuvoille olisi samaan aikaan vihreä valo.

Tässäkin suhteessa on todettava, että liikennesuunnittelu on yleensä turvallisuuden ja sujuvuuden kompromissi. Liikennevaloja säätämällä ei saavuteta täydellistä turvallisuutta. Ajoneuvoille ei liikenteen sujuvuuden kärsimättä voi asettaa liian usein tai liian pitkään vaikuttavia punaisia valoja.

Liikennevalot.info- sivustoa ylläpitävä Kari Sanen huomauttaa, että olisi kuitenkin yksi mahdollisuus - jalankulkuvihreän aloitus selvästi aikaisemmin kuin samaan suuntaan kulkevien autojen pallovihreä. Vihreän valon syttyessä liikkeelle lähtevä jalankulkija ehtisi suojatielle ennen kääntyvää liikennettä, jolloin hänet olisi helpompi havaita ja yliajon vaara olisi vähäisempi: http://www.liikennevalot.info/tieto/kaantyvavaistaa.shtml. Sanen mukaan tämäkään toiminta ei silti estänyt Helsingin Mechelininkadun onnettomuutta, sillä siellä valot toimivat juuri näin.

Siinä, missä liikennesuunnittelu ei pysty onnettomuuksia estämään, astuvat liikennejuristit mukaan kuvaan. Yleensä ei tuota suuriakaan vaikeuksia todeta, että moottoriajoneuvo aiheutti jalankulkijan kuoleman. Se, onko kuljettaja tahallaan tai tuottamuksellisesti sen aiheuttanut, onkin jo huomattavasti vaikeampi kysymys, jonka arviointiin tarvitaan monitieteisyyttä eli oikeustieteen ohella myös monien muiden tieteenalojen ymmärtämistä.

Liikenneoikeusyhdistys pitää tärkeänä, että Liikennesuunnittelun Seuran julkaiseman Liikenne-lehden palstoilla on liikenteen ongelmiin saatu monitieteellistä ulottuvuutta. Lokakuussa pidetty Liikenneoikeuspäivä osoitti kouriintuntuvasti, miten juristit, lääkärit, insinöörit, liikenneopettajat ja monet muut erityisasiantuntijat pystyvät ammentamaan lisää tietoa samoista esityksistä ja keskustelulla rikastuttamaan omaa ja muiden ymmärrystä. Kiitokset kaikille mukana olleille!

Risto Tuori

Johtamistaidon kursseilla opittua:

Ne tekevät, jotka osaavat.

Ne, jotka eivät osaa tehdä, suunnittelevat.

Ne, jotka eivät osaa suunnitella, johtavat.

Ne, jotka eivät osaa johtaa, kouluttavat johtajia.

Ne, jotka eivät osaa kouluttaa johtajia, tekevät ...