TIELIIKENNELAIN MUUTOSESITYS JÄTTÄISI YLINOPEUSSAKOTUKSEEN AUKON

Eduskunnassa vireillä olevan hallituksen esityksen (180/2017 vp) mukaan nykyinen tieliikennelaki ja siten myös sen liikennerikkomusta koskeva 103 § kumottaisiin, jolloin vähäisistä liikenteen rikkomuksista seuraisi vain uudessa tieliikennelaissa säädetty liikennevirhemaksu. Vakavampia rikkomuksia arvioitaisiin rikoslain 23 luvussa säädettyjen tunnusmerkistöjen pohjalta.

Lakiuudistuksen laatijalta näyttäisi jääneen huomaamatta, että tarkasti luettuna esitys merkitsisi, että osa yli 20 km/h ylinopeuksista jäisi kokonaan seuraamuksitta. Rikoslain 23 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ei nimittäin rangaista silloin, jos tienkäyttäjän menettely on ollut omiaan aiheuttamaan vain vähäistä vaaraa. Kun liikennevirhemaksu voidaan määrätä enintään 20 km/h ylinopeudesta, sitä suuremmasta, vain vähäistä vaaraa aiheuttavasta ylinopeudesta ei voisi määrätä kumpaakaan, ei sakkoa eikä liikennevirhemaksua.

Ongelma korostuu syksyin keväin, kun siirrytään kesänopeuksista talvinopeuksiin tai päinvastoin, ja tahattomat ylinopeudet lisääntyvät. Ylinopeuden aiheuttamaa vaaraa ei voi määritellä kiinteästi pelkän ylinopeusmittauksen perusteella, vaan se pitäisi aina tapauskohtaisesti perustella. Viime vuonna lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa liikennevirhemaksu ehdotettiin määrättäväksi enintään 30 km/h ylinopeuksista, jolloin ongelman mittasuhteet olisivat olleet pienemmät.

Muissa Euroopan maissa ylinopeuksia pidetään ensi sijaisesti kieltorikkomuksina (mala prohibita) ja vasta erityisten olosuhteiden perusteella vaarantamisrikkomuksina. Esimerkiksi Ruotsissa korkein oikeus (Högsta domstolen) tuomitsi vuonna 2001 tyhjällä moottoritiellä 189 km/h nopeudella (sallittu nopeus 110 km/h) ajaneen kuljettajan liikennerikkomuksesta 2000 kruunun sakkoon (NJA 2001 s. 286, NJA 2001:40).

Suomessa korkein oikeus on pitänyt moottoritiellä 190km/h nopeudella (sallittu 100 km/h) tapahtunutta ajoa jopa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena (KKO 1991:29). Törkeysarviointiin vaikutti mm., että asfaltti oli ollut uusi ja liukas ja kaistamaalaukset olivat puuttuneet. Syytetty oli ylinopeutta ajaen ohittanut kaksi tai kolme autoa. Ruotsin tapauksessa kuljettaja selitti ajaneensa tuota nopeutta vain kilometrin verran ja hidastaneensa vauhtia saavutettuaan muuta liikennettä.

Poliisin tällä hetkellä noudattaman sakotusohjeen mukaan liikennerikkomukseksi on pääsääntöisesti katsottava teko, jossa päiväsakkojen lukumäärä on yksittäisestä teosta alle 12 ps. Tällaisia tekoja voivat sakkotaulukon liukumat huomioon ottaen jopa 29 km/h ylinopeudet. Liukuma-asteikkoa voidaan käyttää, kun rikkomukseen liittyy sellaisia seikkoja, joiden perusteella rikkomusta kysymyksessä olevassa tapauksessa voidaan pitää tavallista lievempänä tai vakavampana.

Sakotusohjekaan ei estä tuomioistuinta muissakin tapauksissa soveltamasta RL 23 luvun 1 §:n 3 momenttia ja hylätä syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, jos vähäistä suuremman vaaran uhkaa ei ole ollut. Mikäli liikennevirhemaksu säädetään hallituksen esityksen (HE 180/2017 vp) mukaisesti, on olemassa todellinen vaara, että osa vain vähäistä vaaraa aiheuttavista ylinopeuksista jäisi kokonaan sanktioimatta.

Risto Tuori