Liikenneoikeuden uutisia vuodelta 2024

KHO 2024:21

Poliisilaitos oli peruuttanut A:n taksinkuljettajan ajoluvan, kun hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa törkeästä kirjanpitorikoksesta ja luvattoman ammattimaisen liikenteen harjoittamisesta.

Törkeä kirjanpitorikos ja luvattoman ammattimaisen liikenteen harjoittaminen eivät olleet liikenteen palveluista annetun lain 25 §:n 3 momentin 1–3 kohdassa nimenomaisesti mainittuja rikoksia. Asiassa oli siten arvioitava, oliko rikoksissa kysymys momentin 4 kohdassa mainituista, 1–3 kohdassa tarkoitettuja rikoksia vastaavista rikoksista, joita koskeva tuomioistuinratkaisu oli rikosrekisterilain 2 §:n 2 momentin nojalla merkitty rikosrekisteriin.

Rikosrekisterilain 2 §:n 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa rikosrekisteriin merkitään eräissä tapauksissa tiedot tuomioistuinratkaisuista, joilla Suomen kansalainen ja Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen on ulkomailla tuomittu rikoksesta. Esillä olevassa asiassa ei ollut kysymys ulkomailla tuomituista rikoksista eikä siten liikenteen palveluista annetun lain 25 §:n 3 momentin 4 kohdassa tarkoitetuista rikoksista, joita koskeva tuomioistuinratkaisu olisi merkitty rikosrekisterilain 2 §:n 2 momentin nojalla

rikosrekisteriin. Poliisilaitos ei näin ollen ollut voinut peruuttaa A:n taksinkuljettajan ajolupaa mainitsemallaan perusteella. Hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset kumottiin.

Laki liikenteen palveluista 25 § 1 ja 3 momentti, 246 § 1 ja 2 momentti

Rikosrekisterilaki 2 § 2 momentti

KHO 2024:101

Pysäköintivirhemaksu oli määrätty sillä perusteella, että A:n ajoneuvo oli ollut liikennemerkistä mitattuna pysäköitynä lähemmäs kuin viiden metrin matkalle ennen suojatietä. Suojatien paikka oli kyseisessä kohdassa osoitettu liikennemerkin lisäksi myös tiemerkinnällä, joka oli ollut tapahtumahetkellä lumen peittämä. Asiassa oli pysäköintivirhemaksun määräämiseen nähden ratkaistavana, katsottiinko liikennemerkin vai tiemerkinnän tällöin osoittavan ajosuunnassa suojatien etureunan. Tieliikennelain mukaan liikennemerkki osoittaa ajosuunnassa suojatien etureunan, jollei tiemerkinnällä muuta osoiteta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hallinnolliselle seuraamukselle asetettava täsmällisyyden ja selkeyden vaatimus huomioon ottaen suojatien paikka ei voi pysäköintivirheen toteamisen ja pysäköintivirhemaksun määräämisen kannalta vaihdella kulloistenkin sääolosuhteiden mukaan. Ainoastaan tiemerkinnän oli katsottava osoittaneen suojatien etureunan. Asiaa ei ollut arvioitava toisin sen perusteella, että tiemerkintä oli ollut pysäköintivirhemaksun määräämien ajankohtana lumen peittämänä. Pysäköintivirhemaksu oli poistettava.

Tieliikennelaki 37 § 2 momentti 1 kohta ja lain liite 3.5

KHO 2024:112

Kaupungin pysäköinnintarkastaja oli määrännyt pysäköintivirhemaksun sillä perusteella, että A:n ajoneuvo oli ollut pysäköitynä yksityisellä kiinteistöllä aluepysäköintikieltoa osoittavan tieliikennelain mukaisen liikennemerkin vaikutusalueella. Asiassa oli arvioitavana, voitiinko kiinteistöllä olevaa kadun ja kerrostalon sisäänkäynnin välistä päällystettyä kulkureittiä pitää yleiselle liikenteelle tarkoitettuna tai yleisesti liikenteeseen käytettynä alueena ja siten tieliikennelain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuna tienä, jolla tieliikennelaki tuli sovellettavaksi.

Tieliikennelain esitöiden perusteella arvioinnissa voitiin antaa merkitystä sille, miten alueen omistaja oli tarkoittanut aluetta käytettävän, ja liikennemerkkejä voitiin pitää tien tunnusmerkkeinä. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti lisäksi huomiota tien käsitteen tulkitsemiseen siten, että lainsäädännössä kokonaisuudessaan asetettujen liikennesääntöjen kattavuus muodostuu mielekkääksi.

Kysymyksessä olevaa aluetta pidettiin tienä. Pysäköinnintarkastaja oli voinut määrätä A:lle pysäköintivirhemaksun mainitulla perusteella.

Laki pysäköinninvalvonnasta 1 § 1 momentti 1 kohta

Tieliikennelaki 2 § 1 kohta

Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) 19.12.2024 asia C-157/23 Ford Italia v ZP ja Straccoiari SpA

EU:n tuoteturvallisuusdirektiivin (85/374) 3 artiklan 1 kohdan tulkinnasta. Sen mukaan tuotevastuun tulisi koskea myös maahantuojaa, joka tuo tuotteen yhteisöön, ja sitä, joka esiintyy valmistajana varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan taikka joka toimittaa tuotteen, jonka valmistajaa ei voida tunnistaa.

ZP osti 4.7.2001 Ford-merkkisen ajoneuvon Stracciarilta, jolla on kotipaikka Italiassa ja joka on tämän ajoneuvomerkin jälleenmyyjä. Ajoneuvon oli valmistanut Ford WAG ‑niminen yhtiö, jonka kotipaikka on Saksa, ja sen oli toimittanut Stracciarille Ford Italia, joka jakelee Ford WAG:n valmistamia ajoneuvoja Italiassa. Ford WAG ja Ford Italia ovat osa samaa konsernia.

ZP joutui 27.12.2001 liikenneonnettomuuteen, jossa kyseessä olevan ajoneuvon turvatyyny ei toiminut. ZP vaati kanteella Stracciariaa ja Ford Italiaa velvoitettavaksi korvaamaan vahingon, jonka ZP katsoi aiheutuneen itselleen kyseisen ajoneuvon puutteellisen turvallisuuden vuoksi.

EUT totesi, että direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että turvallisuudeltaan puutteellisen tuotteen liikkeellelaskijaa on pidettävä henkilönä, ”joka esiintyy tuotteen valmistajana” tässä säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä, kun tavaramerkki, jolla valmistaja on kyseisen tuotteen varustanut, on yhtenevä yhtäältä kyseisen liikkeellelaskijan nimen tai nimen erottamiskykyisen osan kanssa ja toisaalta valmistajan nimen kanssa.

Tuomio on yhdenmukainen EUT:n 7.7.2022 antaman tuomion kanssa (Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia v A), jossa oli kysymys kahvinkeittimen valmistajan tuotevastuusta. Kahvinkeittimen oli valmistanut Romaniassa italialainen yhtiö B, joka oli alankomaalaisen A:n omistama tytäryhtiö. Kahvinkeitin ja sen pakkaus oli varustettu tunnuksilla ”Philips” ja ”Saeco”, jotka olivat A:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Kahvinkeittimessä oli CE-kilpi, jossa oli A:lle tavaramerkiksi rekisteröity tunnus ”Saeco”, osoite Italiaan ja teksti ”Made in Romania”. Kun hovioikeus oli hylännyt kanteen sillä perusteella, että tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen vastuuperuste ei ollut täyttynyt, Korkein oikeus palautti asian Helsingin hovioikeuteen sen selvittämiseksi, oliko A tuotevastuulain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla saattanut todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä (KKO 2023:8).